Kysy Gemmologilta

12.10.2016

Kysymys: Palstalla käsiteltiin aikaisemmin säteilytettyjen timanttien hintojen määritystä. Miten lasitäytteisten timanttien hinta määräytyy?

Vastaus: Säteilytettyjen timanttien hintaa määritettäessä (Kello ja Kulta 6/2006) logiikka lähti siitä, että lähdetään M-väriluokan kivien hinnasta, johon lisätään 15-30% prosenttiin hintaa kiven koosta riippuen. M oli lähtökohta, koska useimmat säteilytetyt kivet kuuluvat alkujaan tähän ja N väriluokkaan.

Olisi tietysti loogista menetellä samoin lasitäytteisten kivien kohdalla eli arvioidaan mihin puhtausluokkaan ne kuuluivat ennen käsittelyä. Tämä ei kuitenkaan ole täysin mahdollista, koska halkeamien luonne ja sulkeumien värit ovat muuttuneet. Niinpä yksi tapa arvioida lasitäytteisen timantin hinta on luokitella ne siinä kunnossa missä ne ovat käsittelyn jälkeen, jonka jälkeen karaattihinnasta poistetaan esim. 40-50 %. On muistettava että väri voi muuttua ajan kuluessa, koska täyte ei ole stabiilia. Nyt meillä olisi siis kiven hinta mutta on myönnettävä, että on pieni mysteeri kuka tällaiseen kiveen olisi valmis investoimaan ja mistä syystä. Ehkä se kuvaa aikaamme siinä missä botoxitäyte huulissa.

Tällä hetkellä markkinoillamme liikkuu paljon lasitäytteisiä timantteja. Erityisesti yli 0,30-0,40 ct:n kivien kanssa tulee olla tarkkana ennen korjaustyöiden ym. aloittamista. Lasitäytettä käytetään sinänsä kaiken kokoisiin kiviin.

Suomen Gemmologisen Seuran työryhmä / Alf Larsson F.G.A.

Julkaistu kategoriaan: Artikkelit